Loppua meinaan ei näy… Winamp soittaa kolmea biisiä… A Fine Frenzyn Almost Lover, Elisan Baby Can I Hold You ja James Bluntin Goodbye My Lover. Siitä voi päätellä jo paljon…

Vanha kunnon MP… Hommahan on lähinnä perustunut pieniin hetkiin jotka suurelta osin on ollut fyysisiä. Ensimmäinen niistä toki oli jo 4,5 vuotta sitten, jolloin MP oli vielä parisuhteessa. Aina silloin tällöin ollaan nähty. Aikaisemmin homma oli tosiaan pelkästään fyysistä. Joku aika sitten siihen tuli muutos… Herra kun siirtyi vapaille markkinoille. Viimeksi kun se sulki oven ja lähti takas kotiin, huomasin että jotain oli tapahtunut. Tää ei ollutkaan enää “ok, nähään taas ens kerralla.” tilanne. Tuli kummallinen olo etten halua sitä enää päästää käsistäni mihinkään. Nyt on ollut sitten tää tekstailu-vaihe menossa ja kaikki menikin ihan hyvin.

Sitten tuli järki. Tiedän mitä siinä käy, kun maalailee pilvilinnoja. Tällä kertaa tilanne vaan oli eri. Ainahan sitä miettii, että “ei siitä kuitenkaan mitään tuu, koska…” Tällä kertaa en oikeesti osannut keksiä loppua tolle lauseelle. Ollaan tunnettu monta vuotta. Se on just sen tyylinen ihminen, jonka tiedän sopivan mulle ja mun elämään täydellisesti. Ollaan aina tultu ihan järjettömän hyvin juttuun. Kaikki loksahti paikalleen. Ainoa miinus olis voinu olla mun rakas isoveli, joka ei oo koskaan tykänny, että hengaan sen kavereiden kanssa. Senkin teorian onnistuin pienessä päässäni kaatamaan. En oo saanu pyöriä broidin kavereiden kanssa, koska se on yrittäny suojella mua ja mun tyttöä. Toki se on vuosia seurannu kavereidensa touhuja ja tuntee ne, eli oikein siltä. MP vaan on yksi niistä harvoista, joista edes broidi ei vois keksiä yhtään pahaa sanaa. Toki alkujärkytys olis voinu olla suuri, mutta sen jälkeen sekin olis ollu tyytyväinen. Eikä siskon kanssa hengailukaan sitä enää haittaa, kun sisko ei oo enää 16v.

Koska homma on ollut lähinnä vaan hengailua, päätin että seuraavalla kerralla kerron sille mikä mun mielipide asioista on. Tietenkin hiukan hienovaraisesti, eikä mitään hulluja rakkauden tunnustuksia heti kärkeen. Ja taas tuli se järki! Tajusin, että oon taas niin tilanteen vallassa kun seuraavaks nähdään, että mun on pakko hoitaa asia ennen sitä. Muuten tunteet jää taas roikkumaan tyhjän päälle ja mä hajoon heti kun ovi on sulkeutunu sen perässä. Sen verran hyvin itteni tunnen!

Laitoin sille päivällä viestiä, että ei varmaankaan voida nähdä kun se seuraavaks tulee. Se tottakai ihmetteli, että miks ei voida. Vastasin sille, et mulla ei välttämättä pää kestä sitä tilannetta, homma on menny vähän vaikeeks. Ja jokainenhan tosta vetää omat päätöksensä ja MP luuli että ajankohta ei sovi, koska oon löytäny jonkun. Ilmotin sille että ajankohdassa ei oo vikaa, siinä itessään ei oo mitään vikaa ja siinä se vika just onkin.

Tästä päästään sitten illan keskusteluun. Elämäni vaikein puhelu, pakko myöntää. MP ymmärsi täysin mikä mun tilanne on. Sanoin sille, että haluun nähdä sen, mutta en kestä sitä, kun se joka kerta lähtee. Meillä oli tosi hyvä keskustelu, mutta oikeen mitään tulosta ei tullu. Tilanteen vaikeus luultavasti johtui siitä, ettei se ollu tajunnu millaset mun tunteet sitä kohtaan on ja se oli suhteellisen hämillään. Ehkä se oli ajatellu mua niiku mä sitä tai sitten ei.

Sen puhelun jälkeen ei itku oo loppunu. No nyt on menny vasta kolme tuntia, että kyllä tää tästä… Musta tuntuu että mokasin tän jutun totaalisesti. Ajattelin nyt tällä kertaa rikkoa kaavan. Yleensä mun “suhteet” menee kevyellä pohjalla liian pitkään ja sit on jo myöhästä ja otan henkisesti turpaan oikeen huolella. Tiedän vaan sen, että seuraavan tapaamisen jälkeen olisin ollu ihan paskana, enkä vieläkään olis saanu suutani auki. Yritän nyt siis todistella, että tein oikeen ratkasun. Eniten mua vituttaa se että tiedän miten “täydellisiä” me oltais yhdessä. MP sitä ei varmaan oo tajunnu tai voihan se toki olla asiasta ihan eri mieltä. Siitä ihmisestä on vaan liian hyvä fiilis… Jatkoa ehkä seuraa tai sitten ei. Ikävä ja sisäinen ahdistus on aivan järkyttäviä. Tuntuu taas että tähän tuskaan kuolee. Aika näyttää ja kyllä se haavatkin parantaa, jos on tarpeen.

Tätä tilannetta vaan on hirveen hankalaa selittää… Pelkäänpä vaan, että Almost Lover kertoo lopputuloksen…

Your fingertips across my skin
The palm trees swaying in the wind
Images
You sang me Spanish lullabies
The sweetest sadness in your eyes
Clever trick
Well, I never want to see you unhappy
I thought you’d want the same for me

Goodbye, my almost lover
Goodbye, my hopeless dream
I’m trying not to think about you
Can’t you just let me be?
So long, my luckless romance
My back is turned on you
Should’ve known you’d bring me heartache
Almost lovers always do

We walked along a crowded street
You took my hand and danced with me
Images
And when you left, you kissed my lips
You told me you would never, never forget
These images
No
Well, I’d never want to see you unhappy
I thought you’d want the same for me

Goodbye, my almost lover
Goodbye, my hopeless dream
I’m trying not to think about you
Can’t you just let me be?
So long, my luckless romance
My back is turned on you
Should’ve known you’d bring me heartache
Almost lovers always do

I cannot go to the ocean
I cannot drive the streets at night
I cannot wake up in the morning
Without you on my mind
So you’re gone and I’m haunted
And I bet you are just fine
Did I make it that
Easy to walk right in and out
Of my life?

Goodbye, my almost lover
Goodbye, my hopeless dream
I’m trying not to think about you
Can’t you just let me be?
So long, my luckless romance
My back is turned on you
Should have known you’d bring me heartache
Almost lovers always do…

Perskutan ihmissuhteet… MP, MP, MP… Kumpikaan ei haluu olla erossa ja kuitenkaan asialle ei mitään tehdä… Koko viikonlopun on tekstarit lentäny ja tyyli on ollu: “voi kun olisin…”, “voi kun olisit…”. Eikä aikuiset ihmiset kuitenkaan saa mitään aikaseks. Noh, ehkä hiljaa hyvä tulee. Toivottavasti ainakin. Jos tääkin homma nyt kusee, niin alan oikeesti harrastamaan tyttöjen välistä ystävyyttä tai muutan luostariin kasvattamaan porkkanoita!

Kissa asioita… “Pieni” kolli-kattimus  lähti meidn parvekkeelta omille teilleen. Ite olin reissussa viikonlopun ajan ja lapsenvahti jätti oven auki. Tästä on toki jo n. 8 kuukautta aikaa… Nyt on sankari löydetty! Löytöeläinkodin ilmotus ilmestyi taululle lähikaupan viereen ja siellähän se. On se aika kova jätkä! Mutta eipä ollu hirmusen iloinen olo sen jälkeen kun löytöeläinkotiin soitin… Kattimus on tietysti noin pitkässä ajassa jo villiintynyt ja pahasti. Ei oo henkilökunta päässy lähellekään sitä. Niin on kiukkunen eläin. Eli kotikissaa siitä ei enää saa, enkä lapsen turvallisuuden takia voi sitä tänne enää ottaa.  Eli varmaan joutuu huomenna sanoa R.I.P…

Joten tämän äipän äippäpäivä sai vähän ikävän käänteen… Vaikka kyseessä nyt olikin “vaan” kissa…

Eilen illalla:

-menin ajoissa nukkumaan

-sain eroottis-sävytteisen viestin MP:ltä

-hyörin ja pyörin sohvalla noin kolmeen asti

-en taaskaan päässyt sänkyyn asti

Viime yönä:

- heräsin suunnilleen tuhat kertaa kun kissa roikkui verhoissa metsästämässä yöperhosta

-mietin erään tekstiviestin sisällön tarkoitusta

-en vieläkään päässyt sänkyyn asti

-näin unta, että olin MP:lle tietämättäni raskaana ja synnytin keskosvauvan

Tänä aamuna:

-heräsin edellä mainitun unen takia

-mietin jälleen sitä viestiä

-kaksi minuuttia myöhemmin sain uuden viestin samasta osoitteesta

-raahasin “pienen” tyttölapseni pois lattialta, jonne hän oli käpertynyt nukkumaan

Päivällä:

-taistelin 16-vuotiaiden luokkatovereideni kanssa TAAS siitä onko yo-todistus nykypäivänä hyödyllinen vai ei (Ei ole)

-vietin koulussa “kuoleman päivää”

-yritin saada 16-vuotiaat ymmärtämään, että lapsen tai nuoren kuolema on traagisempaa kuin jos vanha, saattohoidossa oleva ihminen kuolee

-kävin tutustumassa hautaustoimistoon

-kotiin päästyäni kaivoin vihdoin fillarin talvisäilöstä

-suurimman vitutuksen poistaakseni poljin vesisateessa 10 kilsaa

-koko 10 kilsan ajan ajattelin MP:tä

-kotiin päästyäni sain taas uuden hämärän viestin, sieltä mistä ennenkin

Nyt illalla:

-jumitan taas sohvalla ja tähän jään

-kuuntelen Senestya

-kärsin jumiutuneista hartioista ja kipeytyneestä perseestä, kiitos pyöräilyn

-ajattelen viimeisen vuorokauden aikana tulleita viestejä

-en saa MP:tä pois takaraivosta

-odotan uutta viestiä tai edes tökkäystä lärvikirjassa

Onneks kohta alkaa lätkä ja saa muuta ajateltavaa, kun Suomi hakkaa Slovakian.

Uusia viestejä ja vauvaunia odotellaan…

Nyt saa mulle riittää… Otan loparit! Tästä elämästä, paikkakunnasta, koulusta, yhteiskunnasta! Kauhee yleisketutus! Onnistuiskohan, jos muuttais vaikka Aruballe ja jäis sinne hengailemaan loppuelämäkseen?? Ei tarttis katella tätä meininkiä enää.

J on työnarkomaani, joten aikaa ei löydy edes yhteen kahvikupposeen. B on työnarkomaani ja muuttaa syksyllä Intiaan. Eli se niistä nyt toistaseks ainaki.

Ketutusta aiheuttaa myös ainainen rahapula. Jos istuisin perse homeessa kotona tekemättä mitään, saisin enemmän rahaa kun nyt opiskelijaelämää viettäessäni. Eilen tuli opintotuet ja viikon sapuskaostosten ja laskujen jälkeen jäi huimat 4 euroa käteen. Sillähän pidetään bileet!

Tän tuppukylän piirit ahdistaa taas ihan huolella. Ei koskaan mitään uutta. Samat naamat joka paikassa. Tekis mieli oikeesti häipyä johonkin, missä ei tunne ketään. Jos sitä jotenki sais “alotettua alusta”.

No paistaa se vähän risukasaankin. Yks uus/vanha tuttavuus löyty lisää, mut siitäkään ei tuu mitään… Meillä on ollu tässä jonkun verran yhteistä aikaa ja kaikki on tosi ihanaa. Pystytään puhumaan mistä vaan ja tää nyt olis TAAS mulle se täydellinen mies. Ajatusmaailmat kohtaa melkeen täydellisesti ja meillä on aina kivaa yhdessä. Aikuinen mies, jolta kuitenkin löytyy sitä pilkettä silmäkulmasta. Mikä sitten mättää?! No ensinnäkin välimatka, joka on noin 300 kilsaa. Joo, ei se oo mikään este, vaan pelkkä hidaste. Kaukosuhteita on tullu joskus harrastettua ja sitä lisästressiä ei nyt jaksais. Isompi syy siihen, miksi ei, on mun oma rakas velipoika, jonka parhaisiin kavereihin tämä herra MP sattuu kuulumaan. Ja siskohan ei isoveikan kavereihin saa sekaantua! Kerran pikkusisko, on aina PIKKUsisko. Eli sala”suhdetta” pidetään yllä. Toivo elää jokatapauksessa!

Ehkäpä siis muutankin B:n kanssa Intiaan tai velipojan ja MP:n lähettyville muutaman sadan kilsan päähän! Vaihtelu vois virkistää!

Tuli tossa pidettyä taas pientä kirjotustaukoa, mutta nyt homma jatkuu. Onkin tässä sattunut ja tapahtunut jonkun verran.

Toissa viikonloppuna oli treffit herra A:n kanssa. Hienosti meni, oli tosi mukavaa ja illalla käperryttiin saman peiton alle ku vanha pariskunta. Mutta ei… Kävi taas jotenki tökkimään. Sitä haluaa itelleen rauhallisen ja aikuisen miehen, mutta tää tapaus oli jotenki liian rauhallinen. Noh, pari päivää myöhemmin selvis, ettei herra ollutkaan vielä valmis yhtään mihinkään.  Vanha avioliitto-mörkö se edelleen kummitteli taustalla. Yeah, right!  Eli vika naula hakattu sen jutun arkkuun.

Peikkopoika-säätö on myöskin ohi. En jaksa enää odotella ja ihmetellä, että mitä herra haluaa tehdä. Jos ei osaa päättää, niin olkoon. Mä oon ihan liian vanha odottelemaan!

J:n kanssa olis sitten kahvittelukeikkaa tulossa joku päivä ja B käy kyläilemässä edelleen ainakin kerran viikossa. Eli to be continued…

Synttärireissun kolhuista yritän tässä palautua pikku hiljaa ja huomenna olis paluu arkeen. Jalat on hajalla ja ääni on poissa, mut sitä se bilettäminen teettää! Reissu oli ihan mahtava ja uusiks otetaan heti ku kunto ja rahatilanne sallii. Oli niin säätöä koko viikonloppu että huhhuh!! Pitkästä aikaa oltiin kunnolla aivot narikassa ja sekoiltiin ku pahaiset teinit!

Matkalta löytyi myös ihan mieletön kundiporukka! Kolme hassua ja niin sekopäistä tapausta, ettei tylsää hetkeä enää löytyny. Ja ne on oikeesti niin hyviä jätkiä, että ne haluukin pitää vaan “hyvinä jätkinä”. Toivotaan, että sama sakki saadaan taas kasaan ens reissulle!

Nyt jatkan itteni kokoamista… Pitää saada ääni takaisin ja liiallisesta tanssijalan vipatuksesta kipeytynyt kroppa kuntoon!

Eli ihan ei viikonloppu menny niin ku piti…

Herra A:n kanssa treffit peruuntui. Kiitos vaan ex-vaimolle, joka ei TAASKAAN voinut vahtia lapsia, vaikka olis pitäny. Noh, vahinko otetaan takas ens viikonloppuna. Kokonainen vuorokausi yhteistä aikaa ilman lapsia! JES! Katotaan kuin käy.

J:n kanssa piti myöskin treffata viime viikonloppuna, mutta sen peruin ite. Joskus myöhemmin sitten, jos ei ens viikonloppuna tapahdu mitään järisyttävää.

Syynä tähän äkilliseen perumiseen oli yksinkertaisesti väsymys. Lapsella ollut hiukan ikävän puoleinen vaiva jo puolisen vuotta. Perjantaisen lääkärikäynnin jälkeen onneksi tuli sellanen fiilis, että jotain vihdoinkin tapahtuu. Tyttö on koko ajan paremmassa kunnossa, joten tää tais nyt olla se läpimurto vihdoin ja viimein.

Peikkopoika taas on ollut oma itsensä. Ihanan rasittava. Eli ei mitään uutta sillä puolella. Onneksi/ikävä kyllä… MIten sen nyt ottaa. Pitäis ehkä jo luovuttaa.

Pari kuukautta sitten elämään pompsahti uudelleen vanha tuttavuus. Oli aikas ihana yllätys… Jotain sutinaa meillä oli viimeksi silloin kun olin 17-vuotias. Yhtä ihana, mukava ja kohtelias ku aina ennenkin. Kuuntelin tältä herra B:ltä (mullahan on täällä jo kohta kaikki aakkoset jonossa) sitten miesten perinteisen tarinan: “Joo, on vielä sama muija. No en tiiä… Ei oikeen hyvin mee. Kyllä mä sen kohta jätän.” Tämähän on siis, ainakin mun kokemuksen mukaan, varattujen miesten vakiolause. Ja sehän tarkoittaa sitä, että muijan kanssa menee heikosti, niin voin hyvin tulla sun kanssa aina silloin tällöin viettämään vähän “laatuaikaa”. Sitä kun kestää hetken, niin parisuhde onkin taas kunnossa ja “laatuaika” mennyttä. Eipäs käynytkään niin!! Herra aloitti ihan oikeesti sinkkuelämän, joten vihreä valo vilkkuu sinnekin suuntaan!

Aikaahan mulla riittää! Hoidettavana on lapsi, koulu, koti ja neljä “kevät-sutinaa”!!! Tulee varmaan sosiaalinen burn out ennen toukokuuta!

Viikon päästä olis sitten reissukin tiedossa. Sinkkutyttöjen “etelän”matka synttärien kunniaks. Montakohan kalaa siltä reissulta saa jäämään koukkuun kiinni?!?!

Nimittäin kevät ja ihan virallisesti. Ja miksi juuri tänään? No siihen on muutamia ihan hyviä syitä.

Ensimmäisenä mainittakoon venäläiset hiukkaset ja tuo ah, niin ihana katupöly, jotka nokkaani ovat tunkeutuneet. Joka keväiseen hehkeään tyyliini, niistänkin siis verta ja kuljen tupot nokassa seuraavat kaks viikkoa. Katupölyongelmat saattavat kyllä jatkua pidempäänkin, koska täällä slummialueella kadut puhdistetaan vasta joskus syyskuussa, jotta samat hiekat voidaan taas muutaman kuukauden sisällä levittää takaisin.

Toinen hyvä kevään merkki ovat naapuruston “alan miehet”, jotka ovat taas ryömineet likaisista yksiöistään pihapenkille örveltämään ja oksentamaan pöykkypullojen kanssa. Siellä ne taas nököttää, kunnes saavat turpaansa tai sammuvat.

Itselläni vuodenajan hyökkäys rintavarustukseen jatkuu edelleen voimakkaasti. Tämä on kummallista, koska muutamien vuosien ajan olen kärsinyt pahanlaatuisesta kevätmasennuksesta. Sen varmaan tällä kertaa korvasi viime syksyn syysmasennus, joka yllättäen iski ja lujaa. Ja vielä huomattavasti pahemmin kuin keväiset alakulot.

Exät sain kaikki tässä parin päivän aikana vittuuntumaan ja toivon mukaan katoamaan iäksi. Mahdollisimman ilkeillä tekstiviesteillä tottakai. Turha on mulle tulla itkemään, jos se nainen, jonka takia mut jätettiin, onkin nyt jättänyt. Ketä kiinnostaa?! Sulla oli mahdollisuus, se meni ja vihelsi mennessään. Hauskaa loppuelämää.

Sitten näihin nykyisiin…

Peikkopoika on palaamassa takaisin kuvioihin. Omituinen pieni puuha-pete, josta ei millään saa tarpeekseen. Kaveri, joka antaa ymmärtää, mutta ei annakaan ymmärtää. Ymmärtäis edes antaa, mutta ei! Hankala tapaus, siis. Ensin on maailman ihanin tyyppi, juttu etenee, homma luistaa. Yhtäkkiä, PAM! ja peikkopoika on vetäytynyt takaisin koloonsa, eikä sitä saa repimälläkään pois sieltä. Sitten se viikon tai parin päästä pomppaa taas esiin, niin kuin mitään ei olis tapahtunutkaan. Ja minä se tyhmänä en vaan osaa pitää näppejäni erossa! On se vaan niin ihanuus…

Sitten on herrat A ja J… Kevään alkaessa tuli molemmat kuvioihin kuin puskista. Menestyviä kolmekymppisiä jannuja molemmat. Ja kaiken lisäksi vielä lapsellisia, mikä on aina plussaa. Ja tämä tyttöhän on sellainen, että jos suhteellisen varteenotettava mieshenkilö vähän lirkuttelee, niin sukat pyörii jalassa ja sydän tykyttää. Hätäpäissäni päädyin siis tuplabuukkaamaan viikonlopun. Perjantaina J ja lauantaina A.

Noh, pitää vaan toivoa että tällä mammalla kunto kestää!

Muiden blogeja täällä lukiessani huomasin, että kevättä rinnoissa taitaa olla vähän yhdellä jos toisellakin… On se kumma, miten joku aurinko taivaalla, kerrostalopihan krookukset ja vesilätäköt saa ihmisen ihan hassuksi! Johon siis itsekin olen syyllistynyt.

Eilen tuli keväisiä uutisia eräältä ystävältäni, joka myös kirjottaa täällä blogia ja aiheutti mullekin riippuvuuden. Eli KIITTI! Hän on jo pidemmän aikaa taistellut eroahdistusta vastaan ja takapakkia on toisinaan tullut rajustikin. Nyt 6kk eron jälkeen, ahdistus taitaa ihan oikeasti olla ohi ja elämä jatkuu. Niin on ainakin pakko toivoa!! Tämäkin taitaa osittain olla arska-mollukan ansiota.

Eilen sain huomata että myös eräs epämiellyttävä ihmisryhmä kärsii tästä kevätvimmasta. Nimittäin entiset ja kaikki samana päivänä!! Yhteensä neljältä tuli eilen “How r u doing? ;)”-tyyppinen viesti. Kyllä nekin on seonnu!

Mahtui joukkoon yksi mukavakin viesti. Ei entiseltä vaan ilmeisesti ehkä tulevalta… Jonka olen siis salaa hommannut, tuttava pariskuntien selkien takana. 

Ei voi mitään!! Pakko se on alistua vuodenajan vietäväksi!!

Taas se tulee! Ihanin vuodenaika! Ja paskat…

Pöksyissä on murkkuja, suunpielet kääntyy väkisinkin ylöspäin, tissit on täynnä kevättä, aurinko mollottaa taivaalla ja kaikki on niin pirun ihanaa, NOT!

Tälle sinkulle kevät on ainakin kaikkein pahinta aikaa vuodesta. Himot hyrrää ihan hulluna koko ajan, kaikki näyttää ja kuulostaa liian hyvältä. Nyt sitten pitäis metsästää se toinen osapuoli tohon kainaloon, hymyillä koko kevät tyhmän näkösenä ja käsi kädessä väistellä koiran kakkoja kadulla. Ei jaksa…

Huonoa keväässä on myös se, että kaikki seurustelevat kaverit tajuu yhtäkkiä, että “hei, toihan on sinkku!”. Sitten järkätään grillikauden avajaisia, vappukekkereitä ja kaiken maailman kissanristiäisiä, joihin kutsutaan kaikki ne sinkkukaverit, että jos vaikka jollain tärppäis. Etukäteen kerrotaan että sinne tulee sitten se yks Jaskakin. Sillä on hyvä duuni, se tykkää lapsista ja on kauhian fiksu ja mukava kaveri. Jaskalle tottakai menee samanlainen selvitys toisesta osapuolesta.

Siellä sitä sitten taas nökötetään sidukka kädessä ja ihmetellään, että mitä hittoa mä ajattelin ku tulin tänne??! 10 pariskuntaa istuu siellä keskenään ja puhuu asuntolainoista. Ite sitten nökötät tän Jaskan, tai mikä ikinä onkaan, kanssa ja yrität keksiä jotain puhuttavaa, eikä oikeesti vois vähempää kiinnostaa. Seuraavana päivänä joudut selvittämään tälle kiukkuiselle pariskunnalle, että miksei se Jaska saanu tulla samalla taksilla, samaan osotteeseen??! Ja pelkkä tänks, mut nou tänks ei tietenkään riitä selvitykseks.

Yks tuttavapariskunta on jo ennen joulua alottanu tän. Miehen kaveriporukasta löytyy tyyppi joka on “ihan saletisti se oikee”. Joo, kiva… Vappuna sitte on isot kekkerit, niin näätte toisenne.

Mutta voi voi! Nythän mä sain sitten suru-uutisia! Tää pariskunta ei ensin meinannu edes uskaltaa kertoa mulle mitään, etten vaan masennu tai jotain. Tämä mun tuleva “elämäkumppani”, jota en siis koskaan oo edes tavannu, on löytäny uuden tyttöystävän! Ou nou. Mä oon siis tän tiedon jälkeen ihan down ja ranteet auki.

Joten please, kaikki pariskunnat: Kyllä me säälittävät sinkut jostain itellemme löydetään kumppanit, ilman hullua parittamistakin. Kysykää edes ennen kun alatte meitä mainostamaan muille sinkuille!